lauantaina, lokakuuta 06, 2012

ELOKUVIENI MESTARITEOKSET 149

Veronikan kaksoiselämä (La double vie de Veronique, Puola-Ranska 1991) ohjaus. Krysztof Kieslowski, käsikirjoitus: Kieslowski ja Krysztof Piesiewicz, kuvaus: Slawomir Idziak, pääosissa: Iréne Jacob, Philippe Volter ja Aleksander Bardini. Tuottaja: Loenardo di Fuente.

Varsova maaliskuu 1997.  Nousemme ison salin lavalle Suomi-Puola -ydistyksen Timo Salmisen kanssa. Hän on kutsunut minut esittelemään elokuvat Varsovassa järjestettävillä "Suomalaisen elokuvan viikolla". Viikkoja on pidetty vuorovuosin molemmissa maissa. En tiedä, onko perinne vielä voimassa.
Avajaisten jälkeisenä päivänä saamme nähdä videolta uusia puolalaisia elokuvia ja dokumentteja. Miellyttävä opas kuljettaa meitä paikasta toiseen Varsovassa, jossa näkyvät jo kapitalismin ja markkinahumun merkit. Väkivallastakin puhutaan, sillä edellisellä viikolla gangsterit olivat tunkeutuneet aseineen erääseen ravintolaan.
Puolalaisen elokuvan pyhätössä saamme tutustua lukuisiin kirjoihin, niihin legendaarisiin elokuvajulisteisiin ja - tietenkin Krysztof Kieslowskiin liittyvään materiaaliin. Andrzej Wajdan jälkeen kansainvälisesti tunnetuimman puolalaisohjaajan kuolemasta ei ole kulunut kovin pitkää aikaa. Kieslowski on kaikkien huulilla ja sydämissä. Saan mukaan vihkosia, joista muuan on Iluzjon-elokuvalehti.
Se on omistettu Krysztof Kieslowskille. Seuraavana päivänä käymme Varsovan vanhassa kaupungissa. Lopulta illalla saan määritellä oman suosikkini Kieslowskin tuotannossa. Se on tietenkin Veronikan kaksoiselämä, vaikka väritrilogian Valkoinen olisi toinen mahdollisuus. Tuo uutta, kapitalistista Puolaa sivuava Valkoinen sai Suomessa ensi-illan 21.10. 1994 Helsingin Maxim 2:ssa. Taas Veronikan kaksoiselämä julkaistiin meillä ensimmäisen kerran 20.9. 1991.
Kun kerron oppaalle ja muille puolalaisen elokuvakulttuurin edistäjille, että olemme saaneet nähdä viisikymmenluvulta asti suuren osan puolalaisen elokuvan merkkiteoksia, saan kiitokseksi valtavia hymyjä. Itse asiassa edesmeneen kriitikko Markku Tuulen 1980 julkaisema elokuvakirja "Maisema taistelun jälkeen" on täynnä puolalaisia ohjaajanimiä. Puolalaisen elokuvan kattavaa läpivalaisua en jostain syystä muistanut ottaa mukaan Varsovaan.
========================================================================================

Kirjoitin vuonna 1991 puolalaisesta elokuvasta ja väitin polakeilla olevan elokuvataide hallussaan. Kysyin, ovatko puolalaiset synnynnäisiä elokuvantekijöitä: "Puolalaiset ohjaajat saivat vuosia, vuosikymmeniä palkkaa valtiolta. Se ei estänyt tekemästä elokuvallisesti haastavia ja yhteiskunnallisesti rohkeita elokuvia. Tästä tarpeesta käsitellä kaikkein kipeimpiä ongelmia muistutti Krzysztof Kieslowski, joka on Puolan elokuvan tärkein ohjaaja Wajdan ja Krzysztof Zanussin jälkeen." Jatkoin: " Henkilökunnan, Arven, Elokuvahullun ja televisiossa tuotetun Kymmenen käskyä -sarjan tekijä Kieslowski oli myös Puolan 1970-luvun lopun uuden elokuvan henkinen isä."
Krzysztof Kieslowski määritteli 1970-luvulla puolalaisen uuden elokuvan periaatteet: "Me saamme palkkaa yhteiskunnalta ja siksi meillä on velvollisuus sitä kohtaan. Parhaiten palvelemme maatamme käsittelemällä elokuvissamme kaikkein kipeimpiä ongelmia, sillä niiden erittelystä yhteiskunta hyötyy eniten. Epäkohtia ei voida parantaa, ellei niistä uskalleta edes puhua."
Krzysztof Kieslowskin (s. 1941) varhaistyöt liittyivät tähän yhtyeiskunnalliseen ja vahvasti puolalaiseen suuntaukseen. Kielsowskista tuli 1990-luvulla, Veronikan kaksoiselämän ja lopulta häikäisevän Väritrilogian: Sininen, Valkoinen ja Punainen ansiosta eurooppalainen ohjaajamestari. Valitettavasti kuolema vuonna 1996 katkaisi liian aikaisin hohdokkaan ohjaajan uran - samalla tavalla kuin ranskalaisen
François Truffautin 1984 tai venäläisen Andrei Tarkovskin vuonna 1986.
Veronikan kaksoiselämä on juonikuviltaan ja temaattisilta runsauksiltaan nerokas moderni eurooppalainen elokuvateos. Se tapahtuu kaksijakoisesti, mutta selkeän luontevasti Puolassa ja Ranskassa. Ensimmäinen puolisko sijoittuu Krakowaan ja toinen Parisiin ja sen lähistöön. Elokuvan päähenkilöt ovat toisistaan tietämättömät parikymppiset identtiset kaksoset Weronika ja Veronique. He kohtaavat toisensa häviävän lyhyellä hetkellä. Todiste tästä jää ranskalaisen Veroniquen valokuvaan.
Totesin aikanaan, että Veronikan kaksoiselämässä erilaisuus ja samanlaisuus, läheisyys ja kaukaisuus, tunne ja vaisto lomittuvat toisiinsa. "Selittämättömyys muuttuu selitettäväksi ja elämä alkaa paljastaa suuret salansa. Kuin sielu vaihtaisi paikkaa, ja toisen täytyisi kuolla toisen elämän tähden."
Puolalaisen ja ranskalaisen Veronikan välillä ilmenee yksi yhdistävä tekijä: rakkaus musiikkiin ja kyky tajuta ääniä. Puolalainen Veronika esiintyy kuorossa, kun taas ranskalainen Veronika opettaa musiikkia koululapsille. Laulusta ja äänimaailmasta tulee molempien elämän käännekohta. Ääni on näiden naisten kohtalo.
Veronikan kaksoiselämässä ei käytetä rinnakkaiskerrontaa. Kielsowski kertoo ensin eteenpäin juoksevasta puolalaisesta Weronikasta ja siirtyy sitten ranskalaiseen Veoniqueen. Ranskalainen on käynyt kerran turistimatkalla Krakowassa. Kieslowski haluaa erottaa kaksi elämäntarinaa toisistaan, mutta elokuvan toisella puoliskolla hän kuorii naisten menneisyyden paljaaksi ja puuttuu identtisyyden syihin.
Ilman suurempia selityksiä elokuvasta kehittyy rakkaustarina, ei vain rakkaudesta musiikkiin, vaan naisen ja miehen rakkaudesta toisiinsa. Tässä kohdin tärkeä johdinhenkilö on marionettioteatterinsa kanssa toimiva lastenkirjailija, joka tapaa Veroniquen. Hän tarvitsee tuon naisen rakkauden, ja toisaalta Veroniquen kyvyn lukea musiikkia ja hälyääniä. Valokuvankin arvoitus avataan, ja Kieslowski päätyy ajatukseen, joka ei ole tosin mikään uusi, että elämää voi suunnitella, mutta se on usein sattumaa ja muodonmuutoksia, uhkapeliä ilman kaiken kattavaa suojaväriä.
=================================================================
Veronikan kakoiselämä itse asiassa purki Krzysztof Kieslowskin 1970-luvulla puolalaiselle elokuvalle naulaamat teesit. Se on täysin ymmärrettävää, koska elokuva valmistui tilanteessa, jossa Neuvostoliitto romahti ja Itä-Euroopan kansandemokratiat kaatuivat. Vielä elokuvan ensi-illan aikoihin saatettiin kritisoida Kieslowskia, koska hänen nähtiin luopuneen kovasta dokumentaarisuudesta ja yhteiskuntakriittisyydestä. Kuvien aikaisempi kapina oli seestynyt ja kääntynyt sisäänpäin. Ja täydellinen kaksois-Veronika Irene Jacob toi ilmaisi tuon kääntymisen jokaisella huokosellaan.
========================================================================================
Maaliskuussa 1997 tapasin Varsovassa sitoutuneita puolalaisia elokuvakulttuurityöntekijöitä, jotka vannoivat Krzysztof Kieslowskin nimeen. Kyyneleetkin valuivat erään työntekijän poskille, kun hän kaivoi minulle Kieslowski-materiaalia. Todellakin, Puolassa oli uskottu, että Kieslowskista kehittyy samanlainen Itämeren alueen mestari kuin Ingmar Bergman oli Ruotsissa tai Lars von Trier oli tulossa Tanskassa.
Mutta ei unohdeta muitakaan puolalaisen elokuvan nykymestareita. Samana vuonna kun olin Varsovassa Suojavärien ohjaajalta Krzysztof Zanussilta oli ilmestynyt maailmankuulun balettitanssijan kotiinpaluusta kertova Pyörähdys, joka esitettiin vastavuoroisesti Helsingissä syyskuussa 1999 Puolan elokuvaviikolla.

Anti-elokuvien tekijäksi Puolassa määritelty Zanussi sanoi kerran, että ainoa vapaus maailmassa on yksinäisyys. Krzysztof Kieslowskin väritrilogian viimeisessä osassa Punaisessa päädytään toiseen ajatukseen: ihmisten välinen kommunikointi on se yksi vapaus maailmassa.  


Ei kommentteja: