sunnuntaina, lokakuuta 28, 2012

ELOKUVIENI MESTARITEOKSET 152

Basquiat (Basquiat, USA 1996), ohjaus, käsikirjoitus ja musiikki: Julian Schnabel, pääosissa Jeffrey Wright, Michael Wincott, David Bowie, Gary Oldman, Claire Forlani, Dennis Hopper. Tuotanto: Miramax.





Istumme 17.10. 1997 Bio Cityssä. Monisaliteatteri sijaitsi Mikonkadulla, lähellä Kansallisteatteria. Se oli elokuvasuvun perillisen, nyt jo edesmenneen Freddy Kamrasin luomus. Hän omisti teatterin laatuelokuvalle.
Kamrasilla oli samaan aikaan toinen teatteri New York Pitkänsillan kupeessa. Siellä näimme 16.8. 1996 Michelangelo Antonionin viimeisen ohjaustyön Pilvien takana (1995), jossa saksalainen Wim Wenders avusti iäkästä itlaliaista maestroa. Niin, Bio City on kuollut ja kuopattu. Niin kuin niin moni helsinkiläinen elokuvateatteri. Nyt eletään popcornin ja digitaalisen multiplexin aikaa.
Näimme tuona lokakuun puolivälin jälkeisenä iltana newyorkilaisen Julian Schnabelin visuaalisesti komean, sisällöltään vavahduttavan ja kaikkia kuvaiteesta ja kolorismista kiinnostuneita kiehtovan taiteilijaelämäkerran. Schnabel kertoi hyvästä ystävästään, katutaiteilija Jean-Michel Basquaitista, joka kuoli yliannostukseen vain 27-vuotiaana. Juuri kun taiteilijan ura oli nousussa.
Newyorkilaisäidin ja prahalaisen isän poika Julian Schnabel (s. 1951) oli käynyt katolilaista koulua Texasissa, vaikka oli juutalainen. Hän opiskeli Houstonin Yliopistossa. Myöhemmin Schnabel pyrki newyorkilaiseen Whitney Museum of American Art -kouluun. Schnabel piti ensimmäisen näyttelynsä vuonna 1975 Houstinissa. Hän matkusteli Euroopassa, innostui Barcelonassa Antoni Gaudin taiteesta. Schanbelin näyttely vuonna 1979 newyorkilaisessa Mary Boonen galleriassa oli läpimurto.
Julian Schnabel tapasi tiettävästi "kauhukara" Jean-Michel Basquiatin ravintolan keittiössä. Schnabel seurasi Basquaitin kehitystä 1980-luvun New Yorkissa. Eikä Julian Schnabel ollut suinkaan vain tuleva elokuvaohjaaja, mestarillisen esikoisteoksen Basquiatin luoja, vaan häntä pidettiin nuorena renesanssi-ihmisenä. Schnabelia arvostettiin merkittävänä amerikkalaisena avantgardistina, jonka töitä esiteltiin maailman merkittävissä gallerioissa. Mitä vielä? Schnabel on myös taitava stand-up -koomikko ja muusikko.
=====================================================================================================
Julian Schnabelin ohjaamassa Basquiatissa 1980-luvun newyorkilainen kuvataide-elämä yhdistyy ohjaajaan omiin näkemyksiin elokuvan ja taiteen merkityksistä. Näyttelijöinä voimakkaassa elämäkertaelokuvassa toimivat tutut 1980-luvun taiteilijakaverit. Elokuvan keskeinen henkilö, eräänlainen kertoja ja ohjaajan alter-ego, on Albert Milo (Gary Oldman).
Elokuvan alussa musta äiti ja pieni poika kiertelevät taidenäyttelyssä. Äiti itkee. Pojan pään ympärille ilmestyy kruunu. Poika on Jean- Michel Basquiat. Hänet tapaamme Jeffrey Wrightin esittämänä nuorena aikuisena vuonna 1979 New Yorkissa. Jean-Michel herää laatikosta puistossa. Äiti on hoidettavana mielisairaalassa.
Basquiatissa on jotakin käsittämätöntä kauneutta, jumalallisuutta. Elokuva perustuu Lech J. Majewskin ja John Bowen tarinaan. Julian Schnabel on käyttänyt lähteenä Rene Ricardin (Michael Wincott) artikkelia "The Radiant Childre", joka julkaistiin 1981 Artforum-lehdessä. Jean-Michel Basquiat tunnettiin Andy Warholin ystävänä. Warhol nähdään elokuvassa David Bowien ikuistamana.
Eräässä kohtauksessa Andy Warhol istuu kahvilassa mesenaatti Bruno Bischofbergerin (Dennis Hopper) kanssa. Basquiat näyttää heille postikorttejaan. Andy toteaa: "Nämä ovat hyviä." Sitten hän lainaa Brunolta rahaa maksaakseen köyhälle taiteilijalle.
Dennis Hopperin valinta elokuvaan ei ollut mikään ihme, sillä nyt jo edesmennyt suuri luonnenäyttelijä oli myös hyvä taidevalokuvaaja. Sekoiluistaankin kuuluisa Hopper tunsi New Yorkin taidepiirit. Kasnasin Dodge Cityssä 1936 syntynyt, aikanaan Nicholas Rayn Nuoren kapinallisen (1955) innoittamana näyttelijäksi ryhtynyt Hopper esiintyi usein vaihtoehtoelokuvissa. Suuren yleisön elokuvista Hopperin ehkä tunnetuin suoritus tapahtui 1970-luvun lopulla Francis Ford Coppolan Vietnam-elokuvassa Ilmestyskirja. Nyt. Hopper kuoli toukokuussa vuonna 2010.

=======================================================================================
Julian Schnabelin elokuvasa pilvet saattavat lentää ja värit revetä esteettisesti häikäiseviksi kombinaatioiksi. Schnabel näyttää vastaansanomattomasti, että Jean-Michel Basquiat syntyi tekemään taidetta. Ehkä hän ei koskaan olisi siirtynyt katujen kulkijasta ja maalarista "oikeaksi taiteilijaksi", jos hän ei olisi sattunut tapaamaan tärkeitä ihmsiä. Rene Ricardin lisäksi tällainen oli Benny Dalmau (Benico Del Toro), joka päätti tehdä Jean-Michelistä kuuluisan. Hyvä ystävä oli tukija Elina Löwensohn (Annina Nosci).
Basquiat on myös rakkaustarina. Jean-Michel tapaa kahvilassa lämminsydämisen tarjoilijatar Gina Cardinalen (Claire Forlani), jonka kanssa taiteilija viettää elämänsä parhaat hetket. Andy Warholin tultua myöhemmin kuvaan, Jean-Michel joutuu valitsemaan kahden ihmissuhteen väliltä.
Andykö houkutteli mukaansa sekavissakin tunnetiloissa ja mielialoissa elävän Jean-Michelin? Elokuvan motoksi voisi määritellä Jean-Michelin usein pohtiman kysymyksen: Miksi ryhtyä rahan orjaksi, kun Jumala loi meidät vapaiksi? Italialaisen Vittorio De Sican 1940-luvun neorealistinen Polkupyörävaras onkin elokuvan tärkeä linkki.
Julian Schanbelin elokuvassa näkyy 1960-luvun newyorkilaisen undergroundfilmin perinne. Schnabel käyttää toistuvana kuvana Jean- Michelin näkyä, jossa meri ja surffaaja kaartuvat kaupungin talojen yllä. Psykedeeliset kuvastot ja huumeinen elämä näytetään yhtä lailla kuin maalausten luomisprosessi ja taidenäyttelyjen avajaisten kiihkeä julkkisvärinä. Musiikki kuuluu olennaisena osana rosoisen rikkaasti kupruilevien, elokuvallisesti fantastisen taipuisasti kulkevien kuvien sykkeeseen. The Poques esittää "The Fairytales of New York", The Rollings Stones tulkitsee "Waiting on A Friend" ja Miles Davis tunnelmoi "Flamenco Sketches".
=================================================================================
Julian Schnabelin ohjaajan ura ei jäänyt Basquiatiin. Hän ohjasi vuonna 2000 elokuvan Ennen yötä, jossa näytteli Johnny Depp. Elokuva perustuu kuubalaisen runoilijan Reinaldo Arenasin omaelämäkerralliseen romaaniin. Vuonna 2007 valmistui pitkä konserttidokumentti Lou Reed´s Berlin. Samana vuonna Schnabel ohjasi elokuvan Perhonen lasikuvussa, joka perustuu aivoverenvuodon jälkeen halvaantuneen Elle-lehden päätoimittajan Jean-Dominique Baubyn muistelmiin. Schnabel sai elokuvasta parhaan ohjaajan palkinnon Cannesin filmijuhlilla.
Julian Schnabelin ristiriitaisesti vastaanotetusta "postmodernista" maalaustaiteesta on sanottu, että niissä on maskuliinista newyorkilaista komeutta ja hienostunutta sykettä.

 

1 kommentti:

Liisu kirjoitti...

Esimerkiksi tässä selostettuja Schnabelin elokuvia en ole yhtään nähnyt.

Laskin tuosta vasemmanpuoleisesta filmiluettelosta, siitä löytyi vain 31 elokuvaa, jotka olen ollut tilaisuudessa näkemään.

Tosin oli joitakin, joitten nimi oli tuttu, mutta joista olen ehkä kuullut tai lukenut vain selostuksen, mutta jotka eivät ole jättäneet sellaisia muistikuvia, että olisin uskaltanut ottaa ne mukaan tuohon lukuun 31.

Tämä tekee katkeraksi. Niin paljon hyviä kuvia, joita olisi hyvä nähdä, mutta se on mahdotonta tai ainakin sattumanvaraista.

Varmaan sama tilanne monella muulla. Se on minusta väärin. Minusta pitäisi olla niin, että kaikki se hyvä, mitä kulttuuri on aikojen kuluessa onnistunut tuottamaan, olisi jokaisen halukkaan vapaasti nautittavissa.

Pitäisi olla, vaikkapa netissä, paikka, jossa voisi käydä paikkaamassa tietojaan ja kokemaan asioita, joita joku nerokas ihminen on luonut nähtäväksi. Sillä taide, kaikissa olomuodoissaan, on mielestäni koko ihmiskunnan yhteistä pääomaa. Ei saisi olla vain muutamien harvojen tavoitettavissa.

Ja jokainen hyvä elokuva, jokainen hyvä kirja, jokainen hyvä näytelmä tai ooppera tms. laajentaa katsojansa, kuulijansa tai muuten kokemansa ihmisen ajatusmaailmaa. Tekee hänestä paremman ihmisenä .

Open Culture (netissä) on hyvä paikka, kirjastolaitos on hyvä, Gutenbergistä saa ladattua klassikkoja. Mutta ne eivät riitä.

Unelmana olisi paikka, jossa kaikkien saatavana olisi kaikki se hyvä ja kaunis ja kehittävä, mtä jossain muodossa voisi olla siellä saatavilla samassa paikassa.

Kaikki ei ole rahassa mitattavaa. Rahalla ei pitäisi olla mitään tekemistä taiteen kanssa. Taide on se, mikä pitää ihmisen ihmisenä. Raha on paha asia. Se tekee ahneeksi ja lisää eriarvoisuutta. Täytyy olla jokin muu ratkaisu. Ja jos ei ole, se on keksittävä. Amen.